Olen ollut tällä viikolla sairaslomalla töistä johtuen viime viikkoisesta putoamisesta. Sain kipeytyneen käden lisäksi melko pahan aivotärähdyksen ja se on aiheuttanut väsymystä sekä joidenkin asoiden unohtelua. Nyt loppuviikkoa kohden alkaa olo tuntua jo normaalimmalta ja olen saanut käden pois kantotuesta jo tiistaina. Olen käynyt kuitenkin lyhyitä aikoja pyörähtämässä tallilla, sillä ihanat kaverit ja etenkin hevoset pitävät positiviisella tuulella. Olen ollut allapäin jouduttuani jäämään viikoksi pois töistä, mutta toipuessani näin sen välttämättömyyden. Hevosystävän turpa on aina pehmeä ja ystävällinen lohduttaja.
Olen tehnyt myös valmennus-ja kilpailusuunnitelmaa tällle syksylle meidän osalta. Tulevat viikot valmentaudutaan vähän tiiviimmin esteratsastuksen parissa, kun edessä ovat meidän ekat kisat todennäköisesti 5.9 Laakson stadionilla :) Sitä ennen on vielä mm. kouluvalmennusta ja yksityisvalmennus esteillä ja sunnutain maastoestekisat, joten stay tuned! Alla vielä pari kuvaa kouluvalmennuksesta, ennen kuin putosin. Kuvat on ottanut Niin Kulonen, ethän kopio niitä, kiitos. Kuvista näkee istunnan kehittettävät asiat, mutta kuitenkin myös ihan kivasti miten Patessa on ainesta myös kouluratsuksi, kunhan se alkaa jaksaa kantamaan itseään paremmin. Siinä tavoitetta kerrakseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti